torstai 27. kesäkuuta 2019

Keveästi reissuun (Haukkajärvellä ja Helvetinkolulla)

Kävin tässä joku aika taaksepäin pienellä koereissulla. Auton keula kohti pohjoista ja Haukkamaan kautta hieman matkaa eteenpäin Salmijärven kohdalle parkkiin. Tästä Sepi koirani kanssa ryhdyimme jalkapatikkaan. Repun kokonaispainoksi jäi tällä reissua 6,9kg. Kahden päivän muonat+polttoaineet+kaikki muu mitä kairassa tarvitsee(Lappiinkaan en enempää olisi ottanut).
Olipas uskomattoman kevyt askel. Reppu ei painanut juuri mitään. Eteneminen maastossa oli keveää ja kohtuullisen joutuisaa. Ruokkeenharjun yli kun kävelimme tuli Helvetinkolulle johtava polku vastaan.. Siinä hetkonen istuskeltiin. Jätin reppuni pienen matkan päähä polusta tiheäkasvuisen kuusen katveeseen. vesipullo ja suklaapatukka taskussa jatkoimme Sepin kanssa taivalta. Taisi siinä Helvetinkolun kierroksella 2-3h vierähtää maisemia ihaillessa ja muiden kulkijoiden kanssa jutellessa.


Palasimme taaksepäin ja reppu löytyi siitä mistä pitikin.  Edettiin harjun selkää Isolle Ruokejärvelle missä olikin jo aika hetkeksi pysähtyä. Makkaratulilla oli kiva jutella muiden kulkijoiden kanssa. Rannan tuntumissa oli useampikin leirikunta. Osa oli riippumattoilemassa ja osa teltoissa. Sepin kanssa tehtiin sotamiesneuvoston päätös ja jatkoimme etenemistä. Polku veti kohti Haukanhietaa, mutta suunnitelmissa oli yöpyä ennen sitä. Heti Haukkajärven koilispäässä oli tosi kaunis ja rauhallinen paikka yhdenyön leiriin. Viritin laavukankaan ja rankisen.Sitten kevytvaellushenkeen sopivalla n 30g painavalla tenttukeitimellä ilta-ateriaa valmistamaan. Tälläkertaa tein oikean pohjalaisevään. Kuivattua perunaa, kuivattua verileipää, sipulia, vettä ja voita.. Hetken liotus ja lämmittäminen. Oululaisten suuri herkku "rössypotut" maistui myös minulle.Olenhan lapsuudesta saakka siihen tottunut ja tykästynytkin.
Sääskiä oli jo sen verran, että rankinen oli tarpeeseen. Sepi teki oman ratkaisunsa ja raapi kanervikkoon pienen kolon. Saipahan pepun ja sukukalleudet suojaan inisijöiltä.
Yö meni leppoisasti. Oli sopivasti lämpöä ja sääskien konsertti oli hyvää unimusiikkia.
Aamulla sitten leiri reppuun ja taipaleelle. Myllylahteen tulevan ojan jälkeen otin kompassisuunnan kohti harjulla kulkevaa tieuraa. Taimikon läpi kun käveltiin tulikin jo ruohottumassa oleva metsätie vastaan.Sitä sitten kävellä leppastiin autolle. Rensselit kyytiin ja kotiin seuraavaa reissua odottamaan.
Varustus toimi hyvin. Vanha Fjellrävenin rinkka johon olin ommellut uuden reppuosan toimi. Ompelemani retkipeitto "Quiltti" oli tarpeeksi lämmin.. Testi siis onnistui paremmin mitä olin ajatellut.  Seuraavaksi on suunnitelmissa ommella n 50 litran vetoinen reppu jossa ei ole runkoa.Paino jää reilusti alle kiloon ehkä 600-800g . Selkäosan tukena saa olla reppuun taiteltu makuualusta. Tämmöisellä repulla pystyy alle 10kg kantamuksen kuljettamaan kohtuullisen mukavasti.
 Kunhan saan repun tehtyä kirjoittelen asiasta oman juttunsa..










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti