sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Välivuosia reppurina-nyt on Intia mielenpäällä.

Muutama vuosi taaksepäin kierrettiin rouvan kanssa reppureina Vietnamia, Laosia ja Kambodjaa.
Kivaa oli ja paljon tuli nähtyä.
Arjen asiat pitäneet muutaman vuoden otteessaan ja mihinkään kauemmas ei ole ollut aikaa suunnistaa. Tyttären luona Madridissa toissa vuonna. Tänä vuonna Turkissa ja Belgian Brüggessä .
Näillä pikku reissuilla on otettu tavaksi matkustaa käsimatkatavaroilla. löysimme vajaan kilon painoiset cabin reput. Ne mahtuvat lentoyhtiöiden mittoihin ja keveytensä vuoksi eivät syö liikaa tiukoista painorajoista. Hetken saa miettiä mitä matkaan ottaa, mutta ainahan on mahdollista ostaa kohteesta se mitä puuttuu.



  Kipinää on ollut jäljellä, mutta ei vaan ole saanut aikaiseksi. Pikkuhiljaa on alkanut Intia kuume heräilemään. Aluksi ajattelin Goaa, mutta nyt on mielessä välkkynyt Kerala. Riitta on asiassa samalla aallolla joten eiköhän se jossain välissä ala muuttumaan todeksi.  Toistaikseki pohjatyötä. Blogien lueskelua, matkaoppaiden tutkimista, lentoaikatauluja, toisten reppurien jututtamista. Kaikkea sitä mikä nostaa matkakuumetta. omalla kohdalla voi toimeliaisuuteen vaikuttaa sekin, että jouduin onnettomuuteen jossa oli hiuskarvan varassa, etten kuollut tai halvaantunut. Kuolema huvitteli kanssani ja löi viikatteella niin, että terän ilmavirta tuntui niskavilloissa. Pitää siis elää kun on elämisen aika. Kuolinvuoteella on turha surra tekemättä jäänyttä Intian matkaa
Kuten kuvasta näkyy sain jo alkupalaksi vinkkiä miehiltä jotka tuntevat Intiaa. olisi kuitenkin kiva jos pistätte kommenttia ja vinkkiä minne olisi hyvä mennä ja mihin aikaan.

Kuinkas ollakkaan Riku ja Tunna Tampereella...

Brügge, pohjolan Venetsia.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti