Reppujen Toyota tavoitteeksi . Osa 1.

 Tein noin 5 vuotta sitten itselleni rungottoman eräretkirepun. Löysin netistä Amrikkalaisen tee se itse Ultralight reppu ohjeen . Muistan vielä sen jutun otsikonkin "Guide's backpack". Innostuin asiasta, vaikken siinä vaiheessa isommin ompelua ollut harrastanutkaan. Ohjeethan olivat selkeät, materiaaliluetteloineen kaikkineen. Tein silloin aikoinaan blogikirjoituksenkin tästä repputyömaasta. Noin 50-60 litran hyötytilavuuksinen n 800g painava reppu on kestänyt hyvin aikaa. Laadukkaat kankaat ovat kestäneet käyttöä. Xpackin vx21 ja vx07 olivat siihen aikaan huippukankaita. Nykyään on tullut muitakin, mutta edelleenkin ovat laatumateriaalien maineessa. Reppu osottautui kevytretkeilijän varusteilla helpoksi kantaa ja on ollut mieluisa. Suurin heikkous on meikäläisen silloisesta ompelutyön heikosta osaamisesta johtuneet riesat. Maastossa on tehty pikakorjauksia ja silleen. Mutta vuosia olen tällä pärjännyt. Teen kyllä tämän kevään aikana täydellinen peruskorjauksen tälle repulleni. Avaan saumat ja kasaan uudestaan samaan kokoluokkaan. Toki pieniä muutoksia tulee, mutta perusmalli säilyy.

Nyt on kuitenkin käynyt niin, että pitkän aikaa olen jo kaivannut tilavuudeltaan pienempää reppua. Hyötytilavuudeltaan noin 35 litrainen reppu riittää nykyisillä varusteillani noin viikon kestävällä  kevät- kesä- syysvaelluksilla. Facebookissa keskusteluryhmissä tuli suunnitelmaa hahmoteltua ja hyviä neuvoja sainkin. Sain vinkin parista diy repuntekijöiden YouTubessa olevista erinomaisista julkaisuista. Ja erinomaisia ohjeita niistä löytyikin. Sain todella käytännöllisiä ja toteutettavia ideoita. 

https://youtu.be/b68JGRKZiws?si=8xTOxwKtepsk0zWV

https://youtu.be/9VEv2C3LGz0?si=QDSQRNC8-CLM4g7i

https://youtu.be/eCSsgPTZhBY?si=eLohlltZGW-rHfVx

Kuten myös tuosta itse YouTubesta löytämästäni kolmannesta videosta.

Kävin siis kaikessa rauhassa nettikeskusteluja, katselin näitä videoita ja mietin omia tarpeitani repun suhteen. Saatoin todeta ( ainakin itselleni), että nyt on jo sen verran opittu, että saan tehtyä niin hyvän repun , että se on ominaisuuksiltaan sellainen kuin kunnon repun pitääkin olla. Päätin, että tälläkertaa tavoitteena on simppeli reppu joka on tehty laadukkaista materiaaleista, mutta budjettitietousesti. Tavoitteena on tehdä reppujen Toyota. Taloudellinen, kestävä ja luotettava, minulle itselleni ja minun tarpeisiini sopiva reppu. Nyt ei siis tehdä pakokauhupussia eikä parhaista materiaaleista tehtyä huippureppu, tyyliin maksaa vaikka mitä, niin se tehdään. 

Tässä projektissa tarkoitukseni on valmistaa kohtuuhintainen reppu, joka ominaisuuksiltaan on samanlainen käyttöpeli kuin automaailmassa on totuttu ajattelemaan Toyotan neliveto pick up maastureista. Käyttökampe parhaasta päästä. Sitä kohti siis tähtäin. 

Materiaalihankinnat päätin tälläkertaa tehdä Oulusta Shelbyltä. Ja jos jotain kilkettä pitää lisäksi etsiä, yritän löytää täältä Tampereelta.

Shelbyltä löytyi seuraavat kilkkeet :

-1,1m Arctic 205g/m² ,4m 20mm nauhaa ,3m 25mm nauhaa , 4m 2mm joustonyöriä, 2 25mm D rengasta, 2  20mm T-säätösolkea, 2 25mm T-säätösokea, 3 solkea 20mm nauhalle, 0,3m AirMesh joustavaa verkkokangasta, 0,3m vahvaa, mutta joustavaa verkkokangasta, 1m joustavaa kanttinauhaa, 2 linelockiksi kutsuttua nyörilukkoa.

Omista kätköistä löytyi jäämäpala Xpackin vx21 kangasta ja 25mm leveää joustavaa hihnaa. 

Bauhausista hain vielä 1 25mm soljen, 4 25mm tikapuusolkea, 2m 3mm nyöriä ja Eurokankaalta tarttui mukaan vielä 20mm ripsinauhaa 3m. 

Hintaa materiaaleille tuli noin  60:- euroa.  Oman työn arvoa en arvailemaan, se menee harrastustoiminnan pohjattomaan kassaan.

Jatkopätkä Saderukkasturinaan

 Otimpahan ja vertailin itseltäni löytyviä veden pitäviä tumppuja.

Näitä Wonder Grip sormikkaita käytän  kylmillä keleillä verkkohommissa. Ja nimenomaan verkkoja kokiessani. Ne pitävät kyllä veden hyvin ja mitä parasta, ne kädessään pystyy kohtuullisesti työskentelemään. Sinisissä Wonder Gripeissä ei ole vuorta, joten oikeesti kylmällä alkaa jossain välissä sormia paleltaa. Ne painavat noin 90 grammaa. Keltaisissa sormikkaissa on karvavuori ja niitä käytän kun koen talviverkkoja. Hieman kömpelömmät, mutta toistaiseksi parhaat löytämäni sormikkaat talviverkkojen kokemiseen. Nämä painavat pikkasen vajaa 180 grammaa. 

Jos en viitsisi ommella kuorirukkasia  ilman muuta valitsisin vielä ruskareissulle lähtiessänikin nuo siniset. Ovat suht kevyet, mutta eihän niihin sisäsormikkaita tai kynsikkäitä mahdu ja jossain vaiheessa kylmällä säällä alkaa sormia paleltaa. 

Nuo keltaiset on kyllä lämpimämmät, mutta sellaisen havainnon olen tehnyt, että pikkuhiljaa sisävuori kostuu ja eräoloissa hankala saada kuivaksi.  Ja painoakin löytyy se 180g, joten ainakaan kevyt varusteeksi ei pysty sanomaan.

Nämä itsetehdyt kuorirukkasethan ovat ohuesta ja kevyestä vedenpitävästä materiaalista tehdyt kintaat. Niiden sisälle mahtuu lisälämmön ja mukavuuden vuoksi kuivalla kelillä käsissä pidettävät sormikkaat, villalapaset tms. Kuorirukkaset ovat näistä keveimmät. Rukkaspari painaa vain 56 grammaa. Jos rukkaset kostuvat sisäpuolelta, ne on helppo kuivata. Kääntää vain ympäri ja pyyhkii kuivaksi.

Omissa pähkäilyissäni olen päätynyt ajattelemaan, että tämmöiset kevyestä materiaalista tehdyt kintaat ovat näppärä, kevyt ja halpa tapa tehdä kädet kuivana pitävät rukkaset.

Tarttee saada saderukkaset

 Jokainen reppu selässä maastoja koluava tietää kuinka ikävältä tuntuu kun sattuu kohdalle kunnon sadepäivä. Kropan saa suojattua sadeasulla ja päänuppikin pysyy hupun alla kohtuudella suojassa. Kätöset, etenkin käsissä olevat sormikkaat tahtovat kastua märäksi. On tosi ikävä kun käsineet vettyy, alkaa paleltaan ja ne märät käsineet kuivaakin helkkarin hitaasti. Muksuillahan on ulkoleikeissä ollut iät ajat kurahanskoja, nyt viimeaikoina on tullut kauppaan kuorihansikkaita( sadehansikkaat). Ei ole kuitenkaan tullut mielen viereen ostaa 60-80 euron hintahaarukassa olevia saderukkasia. Työhansikas hyllystä toki löytyy vettä pitäviä sormikkaita, joita itsekkin käytän verkkoja kokiessani.  En välttämättä ottaisi reppuun näitäkään. Jotain kevyempää pitäisi löytyä. Ja löytyikin. Löysin luonnonvalo.net blogista asiallisen näköiset " tee se itse" sadehansikkaat. Kaavat olivat kohtuullisen simppelit ja itse hansikkaatkin näyttivät ihan asiallisilta. Päätin samalla istumalla, että tommosen aikuisten kurahanskat pitää tehdä. Meitsillä oli jo valmiina muhimassa pari erävarusteideaa joihin oli tarkoitus hankkia Shelbyltä kankaat. Tilasin siinä samalla veden pitävää ja hengittävää Action Sailing kangasta sekä kumipintakangasta kämmenosan tekoon noin 20 cm leveät suikaleet.  Näiden yhteishinnaksi jäi muutama euro. 

Mittailin omaa kätöstäni ja piirsin kaavat. Kaavat nimesin A, B ja C osiksi. A on rukkasen selkäpuoli ja B on kämmenpuolen yläosa ja C kaava on kumipintakankaasta leikattavan kämmenosan kaava. Saumanvaraa otin leikatessa noin 0,5cm.  Ekaksi liitin yhteen B ja C kappaleet ja sitten A .  

Rukkanen oli helppo tehdä, ompeluun käytin kosteudessa turpoavaa Rasant lankaa, mutta varmuuden vuoksi aion ompelusaumojen pitävyyden varmistaa mineraalitärpätillä notkistetusta saumasilikonista tehdyllä litkulla. Uteliaana punnitsin paljonko hansikaspari painaa. Omani painoivat 56g joka tuntuu varsin kohtuulliselta. 

Joku tietysti kohta miettii, että mitä hyötyä noista on. Minusta ainakin on mukavaa jos saan pidettyä sadekelilläkin varsinaiset vaellushansikkaat sekä kätöseni kohtuullisen kuivana. Kun vielä vaelluksella käytän kävelysauvoja ei ole mahdollista piilotella käsiä sadeviitan kätköihinkään. Muutamalla vaelluksella on jo tullut mieleen, että tämmöttii tarvitsis ja nyt ne minulla on.

Koska pyörää on turha keksiä kahta kertaa, laitan tähän linkin luonnonvalo.net sivun juttuun. Siellä on hyvät ohjeet joita noudattamalla on helppo ommella itselleen omat kurahanskat. https://www.luonnonvalo.net/tee-se-itse-kuorirukkaset/

Kurakintas projektista jäi sen verran jäämäpalaa, että taidan niistä tehdä kevyet mokkasiinityyppiset leirijalkineet. Tästä pistän tarinaa kunhan ehdin nämä leiritöppöset tekemään.

Tulustikkua hinkkaamassa

 

Melkeen kaikissa erä- ja retkeilysarjoissa tosiretkeilijät hinkkaa tulen nuotioon tai keittimeen tulustikulla. Ja näppärästihän tuo näyttää luonnistuvan. Mikäpäs ettei kun tarpeeksi on hommaa harjoitellut ja pikkasen miettii minkälaisia syttyjä laittaa, että mangesiumkipinä saa syttyvärkit palamaan. 

Meikäläinen on iät ajat toiminut just niin kuten meistä useimmat. Lähikaupan ostosreissulla ottanut joko Big tai C ( entinen Colt, silloisen savukemerkin mukaan) tuotemerkin  sytkärin. Molemmat kun ovat luotettavia, näppärän kokoisia ja kohtuuhintaisia. Varan vuoksi on vesitiivissä purkissa ollut mukana tulitikkuja. Ja kohtuudella on pärjännyt, ja aion pärjätä tästä eteenpäinkin. 

Nyt kuitenkin tuli ihan tuommoinen survivalistinen ajatus mieleen, entäpä jos joskus kuitenkin käy niin, että olenkin jostain syystä saanut sytkärin hukattua tai muuten sen toimimattomaksi ja tulitikut kastuu tai raapasupinta ei pelitäkkään.. Mites sitten suu pannaan? Koskaan ei ole näin päässyt käymään, mutta, entäs jos???

Jo pelkästä uteliaisuudesta tein vajaan 15 euron investoinnin. Marttiinin tuotemerkillä myytävä tulustikku löytyi Prismasta.  Olen joskus takavuosina tuommoisella tuluspuikolla tulet saanut aikaan aiemminkin kun osallistuin johonkin erätaitokilpailuun jossa piti tehdä tulustikulla notski ja keittää sitten litra vettä. Vaan siitä on jo yli 20v aikaa, vieläköhän onnistuisi?

Mielestäni semmoisen vekottimen mukana kantaminen jota tosipaikassa ei osaa käyttää on aika tyhjänaikasta, siksipä kaiken varalta päätin opetella. Ja kuten muussakin opettelussa, tyvestä puuhun. Päätin siis, että sen aikaa teen kotona takkaan tulet tulustikulla, että homma käy laatuunsa turhia ihmettelemättä. 

Otin siis ja ladoin kakluuniin puut, veistelin sytytyspisteeseen kiehisiä ja alkupanokseen höytyvän ohuita syttylastuja..Kestihän se äkkinäisen hetki tovi raapia kipinöitä, tosin ilman tulosta. Sitten pikkuhiljaa kipunat osui siihen syttypanokseeni ja orastava liekki syttyi. Siinä hetken odottelin liekkien vahvistumista ja kippasin palavan kasan kiehisten alle. Hetken päästä syttyi kiehisiin tuli ja kohta oli isommatkin puut syttyneet.

Hyvä mielihän tästä tuli, tottakai. Nyt aion opetella tätäkin taitoa sen verran, että tosi tilanteesakin tulet saan syntymään ilman vatulointia. Eräreissulla saa puikko raapasurautoineen roikkua kaulakoruna ja taskussa pikku minigrip pussissa kulkee mukana sytkäri kuten tähänkin asti. 

Kalalla on käyty ja pari verkkoa tuli paulottuakin

 Tammikuussa vein 4 normimittaista( siis nimellismitaltaan 30m pitkiä) 3m korkeaa verkkoa jään alle. Mielenkiintoiset kalastuskelit. Välillä niin lämmintä, että sai miettiä kuinka jäiden käy. Jäät kuitenkin säilyivät ja pysyi teräsjäänä.  Nyt jäät ovat jopa hieman vahvistuneet. Kalaa on toki tullut, mutta aikalailla harvakseen. Alunperinkin arvelin, että valitsemani paikka ei ole mikään kalaparvien valtaväylä. Kalaa kuitenkin tuli, en siis ihan heti alkanut vaihtaa paikkaa. Pari viikkoa meni näin. Sitten hain JPltä kaksi 5m korkeaa kaksipitkää 55mm silmällä olevaa verkkoliinaa( nimellismitaltaan 60m pitkän verkon saa tämmöisistä. Yläpaula 54m ja alapaula 66m pitkä). Taisi olla maanantai iltapäivä kun hain verkkoliinnat,  saman viikon perjantaina sain molemmat verkot valmiiksi. Samantien pistin toimeksi ja vaihdoin 3m korkeat verkot herkäksi paulotettuihin 5m korkeisiin. Seuraavalla viikolla tuli yksi 1,5kg kuha.  Eihän kahden ihmisen talouteen kalaa ihan mahdottomia määriä tarvitse tulla, mutta hieman enemmän olisin toivonut. Tutkailin pyyntialueeni karttaa ja siitä tietysti syvyyskäyriä. Noin 300m päässä verkkoavannoistani olisi paikka jossa oli kahden noin 20m syvänteen välissä vajaat 10m korkeampi harjanne. Tämän harjanteen selänteen kohdille tein verkkojen kokemisavannon. Siitä uittorimalla pukkasin nyörin pään 56m päähän, tein apuavannon ja kiskaisin vetonarun jään alle. Ensimmäisen verkon kanssa meni reipas tunteroinen. Toisen verkon kanssa homma sitten menikin vähemmän miellyttävissä merkeissä. Meni niin vastuksellisesti, että vaatii jo oman lukunsa.

Olin oikeesti hyvissä fiiliksissä, jää oli alle 20cm paksu ja lumipeitettä ei ollut. Uittoriman päässä oleva lamppu näkyi todella hyvin ja homma tuntui etenevän kuin itsestään. Laskeskelin jo, että parin tunnin päästä olisin kotona. Just joo... Käyttämäni uittorima on muutamasta puurimasta kasattu 14m pitkä roikula. Aloitin siis toisen verkon vetonarun vetämisen ja aloin syöttämään uittoa jään alle. Kun olin saanut menemään noin puolet kuului ikävä rusahdus ja uitto murtui oksan kohdalta.  Ei mennyt kuitenkaan poikki. Funtsailin, että jos olisin varovainen saisin tällä raajarikkoisella uitettua narun paikalleen. Sain riman noin 30m päähän lähtöavannosta kun rima sitten katkesi kunnolla. Onneksi olin sitonut varmistusnarun murtumakohdan molemmilta puolin. Yritin vielä hetken uittaa, mutta ei siitä mitään tullut, aikaa vain tuhrautui.  Taisin kirotakkin. Jos olisi ollut edes muutama naula mukana, olisin voinut nopeasti korjata rikkoutuneen uittosalon. Eipä tietysti ollut.  Vedin siis salon jäälle ja päätin, että pienemmän riesan tie oli antaa periksi ja jatkaa seuraavana päivänä. Ilta olikin jo melko pitkällä kun täydessä pimeydessä kävelin jäältä pois. Hieman harmittikin, mutta ei tuo mikään iso murhe kuitenkaan ollut...

Uusi päivä ja tällä kertaa otin mukaan kättäpitempää... Parin metrin rimapätkä, ruuveja  ja akkuporakone. Ensitöikseni otin ja katsoin olisiko mitään saalista eilen laittamassani verkossa. Olihan siellä. Noin 2kg/57cm kuha sieltä nousi.  Tämän jälkeen otin ja korjasin uittoriman. Panin katkeimen kohdalta päät vastakkain ja pistin mukanani tuoman rimanpätkän vahvikkeeksi. Sitten vain ruuveilla kiinni. Tällä tilapäiskorjatulla rimalla sitten uitin narun jään alle ja kiskaisin toisenkin verkon pyyntiin. Nyt on sitten kaksi mitaltaan 60m pitkää verkkoa pyynnissä. Uittorima alkaa olla palvelusikänsä loppumetreillä. Seuraavalle kaudelle pitääkin tehdä uusi. Muuten samanlainen, kuin tämä nykyinenkin. Pituutena 14m on just sopiva. 3lla väliavannolla saa 56m päähän apuavannon. Liitosten kohdilta höylään rimojen päät luiskaksi, eipähän tökkää jään reunaan. Ja maalia pitää laittaa pintaan. Kestää muutaman vuoden lahoamatta. Niin ja tietysti. Mahdollisimman oksattomista rimoista. 

Tänään sitten olikin keittiöpäivä. Suomustin kuhan, fileerasin, mutten poistanut nahkaa. Tarkoitus on paistaa pannulla ja sopivasti kypsynyt nahka on kivan rapea ja tuo lisää makua.  Pään ja selkärangan säilöin liemivärkiksi. Yhden fileen pistin pakkaseen ja toisen paistoin pannulla. Siihen tein lisukkeeksi pottuvoita( keitin siis kuorittuja puikulaperunoita, painelin haarukalla karkeeksi muusiksi, sekaan hieman ruskistettua voisulaa ja ruohosipulisilppua) ja basilikamuhennosta. Voin kehua, että hyvästä ruokakalasta tuli maittava ateria.