Pirkan Taival. Parkano-Kuru osuus syyskuussa 2024.

Kun tulimme Tampereelle, en heti tajunnut, kuinka laajoja eräalueita täältä Pirkanmaalta löytyy. Marjastus- ja varusteiden testireissuilla aloin huomaamaan, että täällähän voi oikeesti reissata, muuallakin kuin Seitsemisessä tai Helvetinjärvellä. Birgitan polulla tein muutaman reissun tyyliin kävelyä ja 1-2 yötä tarpin alla. Laipanmaalla vuosittain tulee käytyä marjassa ja Riuttaskorven suunnalla kävin metsähallituksen lupa-alueella jäniksen pyynnissä.

Pirkan Taipaleen reitistöhän on alunperin perustettu jo -60 luvulla. Parhaimmillaan noin 300km reitistöä, mutta pikkuhiljaa päässyt rapistumaan. Vuosikymmenien aikana kuntien ykkösjuttuna ei ole ollut reitistön ylläpito. Paikkapaikoin on hyvin huollettuja pätkiä, mutta on myös umpeenkasvaneita reitinosia. Kesällä huomasin uutisista, että reittiä on tarkoitus laittaa kuntoon.. Toivottavasti näin myös tapahtuu. 

Jo pari vuotta sitten sain hankittua Pirkanmaan Virkistysaluyhdistyksen vuonna 2008 painattaman 1:100 000 reitistökartan. Kartasta näkee nämä polkulinjauset, mutta eihän se kaikin osin ole enään ajantalla. Karttasovelluksista löytyy toki tuoreempaakin tietoa. Karttaa sekä karttasovelluksia tutkimalla ja Facebook ryhmissä keskustelemalla innostin itseäni Pirkan Taipaleen reissuun. Elokuussa kävin tyttärieni kanssa Lapissa, mutta edelleenkin oli virtaa jäljellä. Päätin tutkia vaellusosuuden Parkanosta Kuruun. Polkuja myöden noin 65km taivallus.

Ajatuksena oli, että julkisilla kulkuneuvoilla lähtöpisteeseen ja julkisilla myös kotiin. 

Sunnuntaina 8.syyskuuta viimeistelin ompeleet tämän reissun aikana käyttöön ottamaani reppuun. Pakkasin tavarat ja eikun kiireesti rautatieasemalle.  Junassa sitten muistin  että en lähtötohinassa muistanut käydä kaupasta hakemassa näkkäriä  voita ja metukkaa. Taisin puoliääneen kirotakkin, Parkanon asema kun on muutaman km päässä Parkanon keskustasta. Junasta lähtiessä kysyin ikäiseltäni pariskunnalta meneekö asemalta bussia kirkolle, kuulemma ei, mutta heidän kyydillään toki pääsee. Repu mersun takakonttiin ja nii  mentiin kaupan pihaan. Kiitin kyydistä ja hain puuttuvat elintarvikkeet sekä jätskin. Sinä pihalla söin jäätelön ja tutkin karttaa. Kuntopolun päästä näytti lähtevän Paroonintaival Taival nimellä tunnettu viittapolku joka myös kuului Pirkan Taipaleeseen. Reiti löytyi ja suurinaksi osaksi oli varsin helposti kuljettavan, muutamassa kohtaa taimikko oli niin tiheää, että sai olla tarkkana, että pysyi reitillä. Hakkuualueilla piti myös olla tarkkana  kun polku meinasi hävitä silmistä. Otin kompassisuunnan ja niin vain polku aina löytyi. Ensimmäisen vaelluspäivän aikana taivalsin pimeään saakka. Otsalampun valossa sitten etsin yöleirin paikkaa. En ollut turhan kranttuna, kun risusavotta alueelta löytyi selän verran tasaista, se sai kelvata. Makuualusta ja makuupussi levälleen ja tarppi puiden väliin siihen makuuksen päälle. Taisin melkein saman tien nukahtaa.

Seuraavana aamuna tein pikalähdön, tavarat reppuun ja menoksi kohti Auretta. Parin km taivalluksen jälkeen keitin aamupuuron ja siinä puuro hautumista odottaessa pesin hampaat ja naamataulun. Taival kohti Auretta jatkui ikivanhaa kärrytietä pitkin. Paikassa josa kärrytie muuttui soratieksi oli talo ja mansikkamaalla oli väkeä. Sain luvan ottaa vettä pihakaivosta pulloihini. Vesi olikin tosi hyvää ja raikasta. Kohta soratie yhtyi asfalttipäällysteiseen tiehen. Asfaltilla tulikin tallustettua muutaman km verran. Seitsemisee  menevän tien risteyksessä oli kahvila Auretar jossa munkkikahvit kummasti virkisti kulkijaa.

Seitsemisessä olisi ollut katseltavaa pidemmäksikin aikaa, mutta meikäläisellä oli  meno päällä. Taivalsin suoraviivaisesti läpi Seitsemisen ja illalla noin klo 20 aikoihin tulin Liesijärven laavulle. Tein siihen lähelle leirini. Nopeasti leiri pystyyn, iltapala ääntä kohti ja pidemmiltä puheitta nukkumaan. Laitoin puhelimen herättämään klo 6. Seuraavalle päivälle oli taivallettavaa 25km ja bussi ei illalla odottaisi. 

Tämä viimeinen pätkä olikin melkoista pikamarssia. Söin kävellessä pähkinöitä ja suklaata. Yhdellä pysähdyksellä tein metukkaleivät. Riuttaskorvessa olisi ollut katseltavaa pidemmäksikin aikaa, mutta tällä kertaa oli sellainen Durasell  pupu fiilis. Painoin eteenpäin turhia miettimättä. Noi  40min ennen bussin lähtöä pääsin perille Kuruun.. Siinä odotellessa kävin hakemassa kaupasta tölkin olutta ja lihapiirakan.. Ne menivät bussia odottaessa. Siten vain nyssekortilla bussiin. Ylöjärvellä bussin vaihto ja siitäpä jäin pois lähes kotiovelle. 

Reissu oli tosi mukava, tykkäsin kovasti. Pääosin kulku tapahtui pitkin talousmetsiä  mutta ei se minua häirinnyt, enkä minä myöskään aiheuttanut häiriötä tai roskannut.

Reitti oli paikoin tukkoinen ja joissain kohdin joutui etenemään pitkin metsäautotietä . Nykyisin metsäautotiet on sorastettu kalliomurskeella joten pikkasen ikäviä kävellä. Nuo vanhat kärrytienpohjat olivat tosi kivaa kuljettavan ja silmä myös lepäsi kun sai katsella tämmöisiä ikivanhoja kulkureittejä. Nyt kun reittejä ollaan uudistamassa olisikin toivomuksena  että polkuja linjattaisiin kulkemaan hieman metsäautotietä vältellen.  Osa silloista alkaa olla melkolailla loppunsa edellä. Itse otin ylitykset varman päälle. Koristelin ensin sauvalla ja tähtäsin kulkuni siltojen niskapuun kohdilta. 

Reitistö on todella upea, on todellakin korkea aika laitaa paikkoja taas kuntoon. Sentään noin 300km vaellusreitittiä halki Pirkanmaan. 

Itselläni oli reissulla jalkineina kumisaappaat. Olisi kannattanut ottaa polkujuoksukengät. Muuten oli varustus kohdillaan. 

Tulevana kesänä on suunnitelmissa hyödyntää Outdoor Expressin busseja ja mennä Helvtinportille josta taivallus Kuruun.

Toinen reissu sitten Seitsemisestä Ylöjärvelle.

Meikä iskä tunteilee, koska mä voin. Eräseikkailu 2024

 Meikäläisellä alkaa ikää jo sen verran, että parasta ennen päiväys on mennyt aikaa sitten. Silloin kun muksut oli pieniä elettiin ruuhkavuosia. Kaikenlainen tekeminen vei ukkoa kuin litranmittaa. Olin semmoinen oman aikani iskä. Nyt hiippailee mieleen, montakin kertaa, että upposinko omiin puuhiin ja aikeisiini ja lasten kanssa yhteinen aika jäi liian vähälle.. En ole itseäni syyttelevää sorttia, mutta mietittyä toki tulee..  Nyt voi kuitenkin hyvällä mielellä katsoa omia jo aikuisia lapsia. Jokainen on omanlaisensa, kukin on hakenut oman polkunsa. Pidänkin heitä itsenäisinä, toimeentarttuvina ja omilla jaloillaan kulkemaan pystyvinä ihmisinä. Juuu.. Meikäläinen tuskin pystyy lyömään itseään rintaan ja kehumaan kuinka osaava ja täydellinen isä olin, katinpaskat.. Nyt kun nuorimmainenkin lähestyy neljääkymppiä niin mukavaltahan tuntuu, totta hitossa. Täyspäisiä, tuntevia, tekeviä aikuisia.

  Olin silloin aikanaan omanlaiseni iskä ja elin sitä aikaa,  tuskimpa nykymaailman oppien mukaan kaikki meni by the book.  Mutta nyt itkuvirret purkkiin. Olen ylpeä lapsistani ja on iso ilo ja onni kun he ovat olemassa❤️❤️❤️❤️❤️

Joskus -90 luvulla käytiin Annan, Eevan ja Simon kanssa talvivaellus Saariselän länsilaidalla. Poistullessa vieläpä melkoisessa lumimyterissä hiihdettiin, mutta niin vain Kiilopäälle osuttiin. Hienot fiilarit oli. Taisimme kaikki olla samaa mieltä. Ja monet kerrat siitä reissusta on jälkeenpäinkin puhuttu ja muisteltu. 

Nyt sitten tänä kesänä tehtiin Annan, Iinan ja mun yhteinen erävaellus alueella joka on minulle mieluisin kolkka Lappia. Kevään korvilla pantiin asia alulle, kesä meni minulla järkkärihommissa festareilla. KuopioRockin jälkeen pääsin oikeen kunnolla valmistautumaan. Pidin silti huolen, että tyttärien varustus pysyy riittävän kevyenä. Varusteissa on kaikki mitä siellä pitääkin olla, mutta tarpeetonta painonlisää ei löydy. Muistutin muistuttamasta päästyäni " älä ota mukaan mitä tarvitset, ota mukaan mitä ilman et tule toimeen". Pistin meidän WhatsApp ryhmään varusteluettelon mitä repusta pitäisi löytyä. Ja tyttärieni kunniaksi, he uskoivat, että kokemus puhuu, joten varusteet oli listan mukaan. 

Kun reissuun lähdettiin meikäläisellä oli tosi hyvät fiilikset, nautin tyttärieni seurasta, höpöteltiin vaikka mistä. Naurettiin ja kerrottiin tarinoita. Meistä tuli vaellusryhmä jossa oli hyvät fiilikset. Tietoisestikin pidin huolta, ettei meidän touhu ole veren maku suussa pukerrusta. Ja ei se ollutkaan. Mentiin välillä reippaastikin, mutta otettiin myös lungisti. Vieläkin tulee herkälle mielelle kun muistelee. Nyt kun itse jo alkaa olla elämän ehtoopuolta kohti kulkemassa sai itselle rakkaiden ihmisten kanssa vaeltaa niillä kulmilla jossa on aina nauttinut kulkea..  Aikomus on vaeltelua ja eräelämääkin ylipäätään jatkaa, niin kauan kuin jalka nousee. Toivon mukaan vielä pitkään.

Tyttäret ja iskä reppureissulla. Elokuun 2024 reppureissu mielimaisemissa 2/2

 Aamula varhain sää oli parhain ja tyttäret teltassa uinaili, iskä oli ylhäällä rinteen reunassa ja poimi hän siellä jo marjoja... 🎶🎶

Heräsin aamulla kohta kuuden jälkeen. Pakkasin pääosan tavaroistani reppuun, keittiövermeet jäivät vielä esille. Siinä tyttöjen heräämistä odotellessa poimin lähimaastosta mustikoita kaurapuuron lisukkeeksi. Kohtuu nopeasti tulikin kuppi täyteen. Siinä poimiessa huomasin, että tyttäretkin olivat virkkuneet aamutoimiin. Keitettiin aamupuuro ja kahvivesi. Kun oli aamiainen syöty pakattiin kaikkien tavarat reppuihin, tarkistettiin, ettei meiltä jäänyt mitään roskaa leiripaikkaan ja kaikki tavarat olivat matkassa. Suuntana olisi tälle päivää Vongoiva. Otettiin siis suunta kohti Honkatehtaanojaa ja pyrittiin kulkemaan niin, että edettäisiin mahdollisimman tarkasti saavutetulla korkeuskäyrällä. Turha ylös alas sahaaminen väsyttää ja on aivan turhaa. Sopivasti puolisen aikoihin tultiin Honkatehtaan ojan latvoille, paikkaan jossa vielä vesi virtasi purossa, ylempänähän se olikin jo kuivannut. Purosta otettiin vesipulloihin juotavaa ja lounaaksi tuli tälläkertaa nuudeleita, lämminkuppikeittoa ja metukkaa leivälle. Ihan sopivasti ruokaisa annos. Edellisenä päivänä Siulan Ruoktulla tehtiin kuivatusta hirvijauhelihasta ja Pirkka pippurikastikepussista soosi ja mummonmuusi pussukallinen pottumuusia. Loikoiltiin ruokalepotunteroinen siinä puron partaalla ja ihailtiin maisemia sekä taivaan pilvilauttoja. 

Kun tarpeeksemme olimme levänneet otettiin suunta kohti Vongoivan ja Vongoivan räystään välistä satulaa. Sinne jätettiin reput odottamaan, merkittiin karttaan ja puhelimen karttasovellukseen vielä paikka varan vuoksi muistiin. Ei naurattaisi jos vaikka sumun keskellä etsii epätoivon vimmalla avoimeen paikkaan jättäämäänsä reppua. Tunturisää on arvaamaton, joten varuillaan kannattaa olla.

Lähdimme nousemaan Vongoivalle. Nousuhan ilman kantamuksia oli helppo. Vongoivan laelta ihasteltin Saariselän tuntureita ja Venäjän puolen tavoittamattomissa olevia suurtuntureita. Silloin takavuosina kun maailma oli rauhallisemmissaa nuoteissa suunnittelin eräretkeä noille rajantakaisille tuntureille. Se jäi haaveeksi joka ei  minun elinaikanani taida toteututua. Korvatunturitkin näkyivät kirkkaassa säässä hyvin ja suunnitelmissani alkoi jo elää seuraava reissu tuonne rajavyöhykkeen tuntumiin. Presidentinkuru, Naalinpäänhäntä ja Peuraselän kämppä pyörivät jo mielessä. Hetki oltiin siellä tunturituulen tuiverruksessa ja lähdettiin takaisin repuille. Nyt otettiin taas reput kantoon ja lähdettiin taivaltamaan Vongoivan räystäälle. Räystäältä aukeaa huikea näköala kauas Sompion korpilappiin. Maisemaan joka on minua vetänyt puoleensa jo vuosikymmenet. Kun aikamme olimme ihailleet maisemaa lähdimme etenemään huipun tuntumassa idän puoleiselle reunalle joka rakkaisena mutta kuljettavan loivana laskeutui Tyyrojan suuntaan. Menimme siis Tyyrojalle, emme lähteneet kurun pohjalla olevan ojan partaalla kiemurtelevaa polkua pitkin vaan noustiin Tyyrojan idänpuoleiselle rinteelle. Tiesin ennestään, että siellä kulkee mukavampi ja suoraviivaisempi polku kohti Tahvontupaa. Alkuillasta tulimme Tahvolle, syötiin iltapala ja päätimme majoittua tyhjään tupaan. Unta ei tarvinnut odotella. Yöllä joskus 3-4 aikoihin havahduin kun joku kulkija tuli tupaan, hän kävi kurkistamassa yläritsiä, muttei sitten kuitenkaan sinne kovalle ritsille mennyt nukkumaan vaan, kuten aamulla huomasin, perusti riipparileirin liiterin lähelle.

Seuraavana päivänä oltiinkin vallan kiireettömästi, peseydyttiin ja lepäiltiin, jutusteltiin niitä näitä yöllä tulleen kulkijan kanssa. Yhteisiä tuttujakin löytyi, joten taas sai todeta, että maailma on pieni. Hän muuten oli ainoa meidän retkeen ulkopuolinen ihminen jonka tällä reissua kohtasimme. Kyllähän siellä ihmisiä oli liikkeellä, mutta eipähän vain satuttu kohtaamaan. Iltapäivä oli jo pitkällä kun lähdimme kohti poromiesten Jaurun yli kulkevaa mönkkärisiltaa. Silta on pienen matkan päässä Tyyrojan suusta Jaurua alavirtaan.  Sillan vieressä hetki lepäiltiin ja siitä lähti muutaman kilometrin vastamäki,  Auhtijoenselkä nousee pikkuhiljaa hivuttaen useita kilometrejä. Jossain vaiheessa se alkaa tuntumaan jäsenissä. Mutta ainahan mäki velkansa maksaa. Kun taitekohta tuli alkoi helpottamaan. Aluksi oli suunnitelmissa kävellä yhtäsoittoa Marivaaraan, mutta sitten ajateltiin, että tylsää telttailla auton vieressä. Jättäydyttiin siis suosiolla yöleiriin Irtonais-Auhtiin.  Aamulla varhainen ylösnousu, aamupuurot ja taipaleelle. Askel nousi keveästi ja eipäs aikaakaan kun oltiin Morottajanvuotson pitkoksilla, siitä vielä kivenheitto autolle, siviili vaatteet niskaan, reput autoon ja menoksi. Marivaaran poroerotuspaikalle saakka ajaminen oli kieli keskellä suuta taiteilua. Öljypohja pysyi ehjänä ja kiinnikkään ei jääty. Hissun kissun edeten päästiin poroerotuspaikalle ja siitä eteenpäinhän tie on normaalia metsäautotietä. Jopa hyvää sellaista.  Marivaarasta on jo niin monta kertaa tullut lähdettyä, että taidan vaihtaa jatkossa kulku-uraani. Kun seuraavan kerran tulen näihin maisemiin, taitaa meikäläinen lähteä jalkapatikassa Suopatin kautta Peuraselkää pitkin kohti Auhtijoenselkää ja Härkämurustaa. Sieltä jotain reittiä Peuraselän kämpälle ja siitä sitten Presidenttikurulle.. Jotain reittiä sitten Pirravatselmalle, siitä mahdollisesti Tahvolle tai Harkävaaran kämpälle, sitten pikkuhiljaa Kemihaaraan venttaamaan asiointitaksia. 

Tyttäret ja iskä reppureissulla.. Elokuun 2024 eräretki mielimaisemissa 1/2

Ö8

Nuorin tyttäreni Iina soitti minulle keväällä ja kertoi pohtineensa, että olisi minunkin aika jakaa eräilyllinen ennakkoperintö ennenkuin minä ihan vihannekseksi rupean.. eihän minulla tämmöistä vastaan mitään ollut. Sovittiin hetken päästä, että lähdemme kolmen hengen porukalla. Minä, vanhin tyttäreni Anna ja Iina. Koska oletin voivani vaikuttaa retken aikaan ja kohteeseen, päätin esittää, että mennään minulle todella mieluisaan maastoon. Lähdetään Marivaarasta, mennään Jaurujoelle, sieltä Vongoivatunturille, käydään Tahvon tuvalla ja tullaan pois. Ei mitään veren maku suussa rynnistystä vaan huumekauppiaan innolla tapahtuvaa koukuttavaa eräilyä. 

Olimme kaikki innoissamme ja sama tien perustimme WhatsApp ryhmän jossa kehittelimme asiaa eteenpäin.  Ekaksi käytiin Iinan kanssa keskustelua varusteista. Hän hankki rinkaksi Ospreyn eja pro 55 , keittimeksi Primuksen Spiderin ( en tässä vaiheessa halunnut esittää kevyttä ja kiikkerää pullon päälle kierrettävää, annoin ääneni letkun päässä olevalle tukevalle, tunnetun valmistajan tekemälle kaasukeittimelle), teltaksi Big Agnes Tiger Wall. Iina halusi helposti pystytettävän kevyen kahden hengen teltan ja sellainenhan tämä on.. Anna otti kantolaitteeksi vaimoni Exped Ligtning rinkan. 

Kesän mittaan käytiin varustekeskustellua jossa pyrin laittamaan korteni kekoon sen puolesta, että reput pidetään kevyinä ja turhaa kamaa ei roudata maastoon ( ja omat roskat tuodaan tullessa pois)

Homma onnistui hyvin. Molempien tyttäreni reput painoivat n 9kg ja minun reppuni noin 9,5kg. Reput punnittiin matkalaukkuvaakalla kun lähdimme autolta maastoon. 

5.8. tulimme autolla Marivaaraan siihen Pajuojan lähelle olevalle parkkipaikalle. Viimeiset 5km oli tarkasti ajettavia. Iinan BMVn maavara ei ole mikään huippukorkea ja marivaaran tie on mennyt entistäkin surkeammaksi. Iskä sai muutamaan otteeseen toimia liikenteenohjaajana ja varmistaa, että reittivalinta on turvallinen. Perille päästiin ja poiskin. 

Heti alkuillasta kun tulimme parkkiin pistimme reput selkään ja lähdettiin taipaleelle. Tarkoitus oli, että mennään poromiesten mönkkäriuraa myöten Morottajanvuotson kautta Irtonais-Auhtiin jossa yövytään. Näin myös tehtiin. Tyttäret pystyttivät teltan ja mä mun tarpin. Iltapalat huiviin ja sen kummemmin venymättä makuupusseihin ja unille. Minulle tuli yöllä ikävä ylläri kun huomasin, että Sea to Summitin retkityynyssäni on vuotava reikä. Harmillinen riesa, mutta vaatemytty pään alla ajoi asiansa. 

Seuraavana aamuna Olimme kaikki lähtövalmiudessa. Syötiin aamupuurot, tankattiin vesipullot, käytiin kurkistamassa vieläkö kammi on pystyssä. Sää oli tosi lämmin, sääskiä ei juurikaan, joten t-paita varustuksessa lähdimme etenemään poroaidan viertä kohti Auhtijoenselkää. Siellä menimme poroaidan portista aidan toiselle puolelle ja lähdimme kompassisuunnalla 352° kohti Jaurua. Suunta oli hieman Siuloivan männikön kohdalta itään päin. Siinä kohdilla Jauru on vielä kapea ja helposti ylitettävä. Maasto oli polutonta ja ei kaikilta osin ihan helppoa, mutta niin vain tulimme Jaurujoelle.  Ylitettiin joki ja noustiin rinnettä ylös. Marssittiin jokivartta ja suunnaksi pantiin Siulan Ruoktu. Kangas jota edettiin oli jollain tapaa ihan omanlaisensa ja tyttäret ristivätkin sen taikametsäksi. Ihan syystäkin. Menimme Siuloivan suunnasta tulevan puron yli ja 250m edettyämme toisen samanlaisen puron yli. Tytöt meni ylitykset crokseilla, meikäläinen kumpparitalibaanina lompsin suoraa yli. Purot olivat tietysti sopivan syvällä Kurussa, joten pientä jumppaa oli tiedossa. Jatkoimme taivalta kohti Siulan Ruoktun autiotupaa. Siulan Ruoktu on mulle olut aina mieluisa paikka, useampi yö tullut Siellä vietettyäkin. Nyt on liiteriltä tuvalla menevät portaat rapistuneet heikkoon kuntoon. Niitä kulkiessa pitää olla varovainen ettei pääse tuleen vahinkoa. Pitänee ottaa seuraavalla kertaa kun täälä päin on vasara ja 5 tuuman nauloja mukaansa. Sitten kun pääsimme tuvalle, lepäiltiin, laitettiin ruokaa ja mietittiin mille ryhdytään.. Päädyimme jatkamaan taivalta. Edettiin Vongoivanojalle, mentiin siitä yli ja jatkettiin taivalta ojan vartta kohti Vongoivatunturia.  Taivalsimme ylhäällä harjanteella ja vongoivaoja virtasi alhaalla kurun pohjalla. Kun löytyi sopiva leiripaikka, päätimme olla siinä yötä. Ei muuta kuin reput alas kentälle ja leiri pystyyn. Lepäiltiin, laitettiin iltapalaa ja valmistauduttiin yöpuulle. Sää oli mukava, ei satanut ja kaikki me olimme hyvävoimaisina. Kenellekään ei ollut tullut rakkoja jalkoihin ja kevyen repun kanssa taivallus oli helppoa. Siinä vielä hetki juteltiin ja annettiin  ajan kulua. Sitten taas makuupusseihin ja unille sai tulla.

 

Tee se itse touhua. Paulitarppi 15D Silpolystä ja hieman höpötystä kevytretkeilystä

 Ja taas saanut ompelukone laulaa... Niin kauan kun olen itseäni nimitellyt kevytretkeilyyn hurahtaneeksi olen kesäreissuilla majoittunut tarppiin. Tein v 2019 ns RayWay mallisen muotoon ommellun majoitteen. Ray Jardin jo aikoja sitten suunniteli tämän yksinkertaisen tarppimallin. Kun tämän ekan itsetekemäni majoitteen tein, oli ompelutaidot varsin vajavaiset. Arvelin kuitenkini, että eiköhän tuommoinen rätti minultakin onnistu. Ja onnistui. Saumoja ei välttämättä halua esitellä, mutta vettä ne piti ja tämä silnyloninen tarppi palveli hyvin. Hieman ahdas majoitehan se oli ja silnylon materiaalina tahtoi kostuessaan venyä.

Jo silloin netin kautta löytyi tietoa Paulitarppi nimisestä Trailstar tarpin manse versiosta. AKpojan blogista ja vaellusturinoista löytyi yhtä sun toista vinkkiä. Kiinnostuin, mutta tämmöisen viidestä tasakylkisestä kolmiosta tehty pentagon tarppi tuntui vaikealta. Tilasin Aki Ihanajärveltä ohjeetkin, mutta asia jäi muutamaksi vuodeksi hautumaan ja odottamaan sopivaa hetkeä. Nyt se hetki tuli.

Tuohon aiemmin tekemääni (quilt)retkipeiteprojektiin tilasin untuvat Puolasta Ripstop nimisestä yrityksestä. Siellä oli tarjolla 15D Silpoly kangasta. Kankaassa ei ollut ripstop rasterointia, mutta se oli kevyttä. Tuoteselosteen mukaan neliöpaino oli 35g/m².

Siinä untuvaa ja kangasta odotellessa leikkasin kaavan. Hain sitä varten Clas Ohlsonilta voimapaperia. Saipahan jämäkästä värkistä kaavan.

Paulitarppihan tehdään viidestä tasakylkisestä kolmiosta. Kolmion kanta on 200cm, korkeus 150cm ja sivut 180cm. Sivut on leikattu ns catenary curviin. Hyvä suomennos lienee ketjukäyrä. Kolmion sivujen leikkaus muistutta kahden pisteen välille pingotettua köyttä. Omaani tein kurvin joka oli matalammalta kohdalta 4cm syvä. Tämä kurvailu aiheuttaa sen, että pystytettäessä kangas kiristyy paremmin muotoonsa mitä suorilla saumoilla( pitää muuten paikkaansa)

Kankaat ompelin yhteen siten, että ensimmäisen sauman ompelin kun kankaiden oikeat puolet olivat vastakkain. Sitten käänsin saumanvaran toiselle lappeelle ja ompelin toisen sauman noin 5mm päästä ensimmäisestä. Lujempiakin saumoja on, mutta tämä oli minun taitojeni rajoissa ja käsittääkseni riittävän kestävä. Parin ensimmäisen sauman kanssa tunaroin ja kävihän siinä silleenkin, että kankaan lievettä meni vahingossa saumauksen alle. Hetken kirosin oikein tosissani. Sitten vaan ratkoja käsiin. Ompelin tähän kohdalle varan vuoksi paikan sisäpuolelle, ettei niistä neulanreijistä valuisi vettä sateella. Pitänee vielä varoiksi käsitellä silikonilitkulla samalla kun sillä tiivistän saumojen ompeleet. Kun homma alkoi etenemään se kävi hyvin laatuunsa. Ompelin tarpin kasaan, leikkasin cordurasta vahvikkeen harjaan ja tein siihen vahvikeeseen vielä noin 20cm korkean putkimaisen pussukan 210D Oxford nylonista keskisalon pitimiksi. Heti samantien tein samasta kankaasta helman kiinnityslenkkien paikkoja varten kolmikulmaisia vahvikkeita joihin kiinnitin ompelemalla nauhalenkit. 

Jos joku haluaa tehdä Paulitarpin siloin kannattaa kirjautua Akin omaan akpojan retkiblogiin. Häneltä voi tilata ohjeet, joiden avulla minäkin tein omani. Jos taas haluat Paulitarpin,  muttet tykkää ommella, suosittelen lämpimästi josko Akilta saisi ostaa hänen tekemänsä Paulitarpin.

Tämä minun versioni Aki Ihanajärven suunnittelemasta Paulitarpista on seuraavanlainen.

Kangas: 7,5m² 15D Silpolyä, vahvikkeet corduraa ja 210D Oxford nylonia

Paino 282g josta kankaan osuus 240g. Tilaamani kangas osottautui n 20g  keveämmäksi kuin  mitä sen olisi pitänyt olla tuoteselosteen mukaisen 35g/m² painon mukaan. 

Uskon kuitenkin, että tämä kangas omassa käytössäni kyllä kestää. Päätin kuitenkin, että tämä majoite on pyhitetty minun henkilökohtaiseksi majoitteeksi. Kangas on toki lujaa, mutta seitinohutta. Teen toisen samanlaisen Paulitarpin laavukankaasta. Se on toki puolet painavampaa,mutta syksyn jahtireissuilla  tulistellaan ja ehkä useampikin ukko änkeää siihen on suojaan. Kevytmajoite tuskin säilyisi moisessa menossa ehjänä. Ja 2-3 eränkävijän porukalle on noin 600g painava majoite edelleenkin kevyt. Varsinkin jos painon jakaa pääluvulla.

Nyt ynnään mitä painaa minun ns " iso kolmonen" 

Majoite: 282g+rankinen 85g+narut ja kiilat 50g+maavaate 150g=567g

Nukkuminen: retkipeite(quilt) 640g makuualusta 500g = 1140g

Kantolaite: reppu diy 820g

Iso Kolmonen =567+1140+820= 2527g ( makuualustan vaihtamalla menee alle 2,5kg)

Vielä neljäntenä keittiö

Keitin: BRS3000T  25g

Kattila: 90g +cozy pot 20g =110g

Lusikka 10g kuppi 18g

Yhteensä:162g

Iso Kolmonen+ keittiö 2527g+162g = 2690g.

Eikä edelleenkään tarvitse kurjailla. Ruokani syön useimmiten kattilasta ja kuppi on lähinnä sitä varten jos ruokaa tehdessä tarvitsen kaksi astiaa.

Painoa saisin melko helposti vielä pudotettua tästäkin jos vaihtaisin tyvek kankaisen maavaatteen polycryo kalvoon ja vaimolta lainaamani ilmatäytteinen makuualustan Thermarestin xliteen.