Loppua kohti. Viimeisen vaelluspäivän taivallus Raja-Jooseppiin 6.9.-18

Kaikella on aikansa. Erävaelluksellakin tulee vääjämättä se päivä jolloin hipsitään autolle ja pois kairasta.
Aamulla Harrijärvellä lykkäsin varusteet rinkkaan..Jäljellä oli noin 16km taipaletta.  Empäs ehtinyt kovinkaan pitkästi edetä kun vastaantuleva rajapartio pysähtyi jutulle. He tietysti jo virkatoimenaan tarkistivat, mikähän ukko tuokin. Leppoisia juteltiin. Rajamiehiltä sain hyvän vinkin. Olin ollut noin 3 päivää alueella jossa ei puhelimen kenttää ollut. Se sinällään ei ihmeemmin harmittanut, mutta mukavahan olisi vaimolle soittaa, kertoa ja kuulla kuulumiset.
Rajamiehillä oli varma tieto, joka myös todeksi osottautui. Sanoivat, että kun etenen kohti Raja-Jooseppia tulee vastaan Sodankylän ja Ivalon paliskuntien välinen poroaita. Siitä veräjältä noin 30m Raja-Jooseppiin päin on piste jossa puhelimen kentät löytyy... Sitä ennen ja sen jälkeen ne taas katoaa... Ja kappas perhanaa , Näin oli asia. kyseisessä pisteessä oli riittävät kentät ja vaimoikin  vastasi kun soitin. Sain kerrottua omat kuulumiset ja kotopuolen asiatkin tulivat samalla kuulolle.
Siitä vaan taivalta jatkamaan..Taas totutusti 20min marssia ja 5min taukoa. Vastaan tuli pariskunta koiran kanssa. Hetki jutusteltiin. kertoivat olevansa paikallisia. Olivat ekaa kertaa näillä kulmilla.

 Nyt jo huomasi, että muutamakin vaelluspäivä vaatii veroaan. Lihakset olivat kipeinä ja jalkapohjat hellinä. Rakkoja ei ollut tullut, mutta siitä huolimatta jalkapohjat muistuttivat olemassaolostaan.
Ruokapuoli meni tälläkertaa kuivalihan ja teekupposten merkeissä. Sain kaverilta retkievääksi poron seinäkuivaa tenkaleen. Siitä vuolin lastuja. joko sellaisenaan tai leivän päälle. Maistuva ja ruokaisa eväshän kuivaliha on. Ohuet siivut leivälle ja teekupponen kaveriksi. Oikein makoisa yhdistelmä...
Luttojoen riippusillalle tulin iltapäivällä. Rinkka samantien pick-upin lavalle ja keveämmät kengät jalkaan. Köröttelin pienen matkan päähän Raja-Joosepin asuntokentälle. Kävin katsomassa paikkaa ja samalla soitin Ivaloon tutuille. Kutsuivat saunaan ja lohisopalle. Sehän kyllä passasi oikeinkin hyvin.
Ivalosta lähdin jo alkuillasta ajamaan kohti etelää, mutta Sodankylää pidemmälle en jaksanut. Majoituin sinne. Seuraavana päivänä sitten etelään.

Anterinmukassa ja taipaleella 05.09.-18

Eilisen välillä armottomaltakin tuntunut ponnistus vaati veronsa. Olin Anterinmukkaan tullessani aivan piipussa. Eipä olisi ukko juurikaan pidemmälle jaksanut köpöttää.
Sauna kuositti kivistävää, tiukalle ajettua kroppaa  ja uni armahti väsyneen.
Heräsin joskus 9 aikoihin. Lepäilin hetken ritsillä ja nautin olostani. Rasitus tuntui vielä lihaksissa, Kroppa oli hieman selkäänsä saneen oloinen. Vaan mitäs tässä kitisemään. Vapaaehtoisesti ja vaivat tietäen minä taipaleella olen.Erämaa ei anna ilmaiseksi. Jos haluaa näitä kairoja nähdä ja kokea joutuu ponnistelemaan.  Ehkäpä sen vuoksi nämä hetket tuntuvatkin ainutkertaisilta ja ikimuistoisilta.
Aamutoimien aikana sai ihailla maisemia ja pääsi hetkeksi seurustelemman toisten vaeltajien kanssa.
Kämpän lähellä oli pari telttakuntaa leiriytyneenä. Kämpässä oli minun lisäkseni nuorehko ranskalaispari ja minuakin vanhempi yksinään taivaltaja. Hän kertoi tehneensä työuransa rajavartiolaitoksen palveluksessa. Nyt eläkkeelläkin erämaat vetivät puoleensa.
En pitänyt mitään erikoisempaa kiirettä. Pakkasin pikkuhiljaa tavaroita ja pitkä tovi vierähti niitä näitä jutellessa. Huomasin, että juomakuppini oli eilisen päivän aikana lähtenyt omille teilleen. Ruotsalaismallisen taittokupin katoaminen ei sinällään harmittanut, mutta varoitti. Jos olisin hukannut kompassini tai muuta tärkeää olisi ongelma ollut huomattavasti isompi.  Kupin puuteen sain korjattua helposti. Aiempien kulkijoiden tyhjentämä muovinen jaloviinapullo sai toimia kupin aihiona. Puukko puri hyvin muovia ja sain aikaiseksi ihan kelvollisen kupposen.

Anterinmukassa. 

Anterinmukan kämpän pihassa

Vielä on taivallettavaa

Venäjän puolen tunturi

Kello oli jo lähempänä yhtätoista kun änkesin repun selkään ja lähdin taipaleelle. Reissun rasitukset tuntuivat sen verran, että reppu tosiaankin painoi selkää ja jalatkin tuntuivat aika tavalla vanhemman ukkelin kipeiltä ja jäykiltä kulkimilta. En edennyt kovinkaan pitkästi kun piti heittää reppu kenttään ja hetki huokaista. Maalpurinojan ylitykseen vaihdoin crocsit jalkineiksi ja käärin lahkeet polvien yläpuolelle. Muut purot menikin sitten vaelluskengillä.
Päätin edetä loppumatkan kohtuullisen selkeesti marssityyliin. Otin aikataulukseni sellaisen mallin, että marssin n 20min sen jälkeen 5min tauko(se perinteinen tupakanmittainen tauko, tosin ilman tupakkia). Taas 20min marssia ja 5min tauko.. Sen verran poikkesin kuviosta, että tulipaikan laavulla otin ruokailun päälle hyvän mittaiset päikkärit.
Sitten taas tossua tossun eteen. Matka eteni pikkuhiljaa ja alkoihan siinä väsy jo tuntua. Alunperin olin suunnitellut taivaltavani hieman pidemmälle, mutta niin vain kävi, että ilta 8 aikoihin päätin jäädä Harrijärven tulipaikalle yökuntiin. Leirin pystytys kävi jo kohtuullisen rutinoituneesti. Tein keittiöni riipparin viereen. Kaasukeittimen päällä valmistui taas kerran kuivatusta hirvijauhelihasta ja peruna-sipuliseoksesta ilta-ateria. Minä siinä odotellessa istui riipparissa kuin pihakeinussa. Hyttysetkään eivät juurikaan häirinneet.
Söin ja iltatoimien jälkeen ilman sen kummempia seremonioita siirryin hyttysverkon alle riippariin.
Hetki meni kun otsalampun valossa tein muistiinpanojani ja suunnittelin seuraavaa päivää.. Sitten  silmät kiinni ja unen odotukseen.
Ei tarvinnut kauaa odotella.. Uni tuli melkeimpä heti

Anterinmukan selfie

Rinkka pois selästä

ja levolle

...

Nyt tuli haastetta. Muorranmutkalta Anterinmukkaan 04.09.-18

Aamu 8 aikoihin heräsin sikeästä unesta. Kuuntelin kun sadepisarat naputti tarpin kankaaseen.. Harvemmimpas sitä syysvaellusta saa tehtyä ilman sadetta. En erityisemmin yllättynyt, jos en ilahtunutkaan. Tiedossa oli koko reissun kovin ponnistus. Ei mikään yli-inhimmillinen urakka, mutta kuitenkin ihan riittävän kova ponnistus.  Kohtuu pitkä taival jo sinällään. Kruunauksena tunturin ylitys.

Harrijoki

Tuntureita kohti

Pilvien yllä rinteessä

Aamupalaan en turhaa aikaa uhrannut . Pakastekuivattua jogurttimysiliä, leipää ja kuppi kahvia,
Kamat äkkiä reppuun, etteivät turhanpäite kastu. Perussuunnan tarkistus komppassiin ja menoksi.
Hetken käveltyäni tulin poroaidan veräjälle. siitä hetki vähän kosteammalla pohjalla. Suota, muttei mitenkään hillittömän märkää. Tulin hetken päästä muorranmutkan tulipaikan kohdalle. Muorravaarakkajoen yli meni kahdesta riusta tehty porraspuu... Suolta piti etsiä riittävän pitkä näre tukipuuksi, muuten olisi voinut ylitys muuttua uimareissuksi. Järkeilin, että vesi virtaa niin lujasti, että tukipuu pitää laittaa ylävirran puolelle ja rinkan latiovyö varan vuoksi auki(Olisi ikävää ja luultavasti vaarallistakin jos putoaa ja ei pääse painavasta rinkasta erilleen). Yksin vaeltaessa pakko tuumailla ennen tekemistä. Vahingon sattuessa apua ei ole tarjolla, siksipä vahinkoa kannattaa varoa.
Ylitys menikin ilman ihmeempää . Näre oli riittävän tukeva ja pitkä. Sai hyvin mentyä yli. rangat kestivät ja kengätkään eivät lipsahdelleet.
Pieni juomatauko tulipaikalla ja nyt piti jo vaihtaa kompassisuuntaa enemmän itää kohti. Lähdin etenemään Harrijoen vartta ylös tunturiin. Reitti itsessään oli varsin leppoista kulkea, mutta tihkusade alkoi kastelemaan varusteita, Ei pahasti, mutta kuitenkin jonkun verran. Sadevarusteita en vielä tässä vaiheessa halunnut laittaa päälle.
Joskus alkuiltapäivästä tulin liki mäntyrajaa. Suunta oli melko suoraa kohti Kuikkapään ja SaraPieran Muurivaaran välistä satulaa. Pidin tässä vaiheessa hieman pidemmän tauon. Reppu painoi ihan riittävästi ja olin sen verran väsyksissä, että tiesin lopputaipaleen olevan minun kuntoiselle kova ponnistus.
Komensin itseni liikkeelle. Etenin kohtuu säntillisesti noin 15-20min kerrallaan ja 5min tauko ja sitten taas eteenpäin.  Koivurajalle tullessa puuskutin jo aikalailla. Repun paino tuntui hartioilla ja selässä. Ylempänä rinne muuttui sateen kastelemaksi rakkakivikoksi. Päätin edetä mahdollisimman varovasti, ilman ylimääräistä riskinottoa. Katseella etsin reittiä. Ei ollut varaa kompurointiin.
Pikkuhilljaa edeten pääsin ylös satulaan. Ylösnousuhan ei vaadi kuin hullun sitkeyttä. Pilvet valuivat rinnettä alas ja kohta huomasin olevani rinteessä pilvimaton yläpuolella tai ainakin seassa.
Tarkistin taas kompassisuuntani ja lähdin eteenpäin. alastulorinteellä eteneminen osottautui juuri niin vaikeaksi kuin oletinkin. Otti polviin kun joutui suht jyrkässä rinteessä reppuselkäisenä etenemään.
Tässä tein oman reissuni typerimmän reitinvalintakämmin. Tiedän kokemuksesta, että saavutettua korkeuskäyrää ei kannata liian nopsaa luovuttaa ja tunturiselänne on aina helpompi vaeltaa mitä kurun pohja. Niin vain kuitenkin kävi, että rinne veti alas kuruun.. Väsyneenä ei järki ohjannut ja virheestä sai maksaa vaikeutuneena kulkemisena hankalassa maastossa.  Kirosin ensin hiljaa ja sitten oikeesti ääneen omaa typeryyttä.. Lopulta sin jukerrettua itseni alemmas, kurukin leveni ja pikkuhiljaa reitti helpottui. Kaarreojasta kahlasin suorilta yli. Vaelluskenkien varret riittivät juuri ja juuri. Hyvin rasvattu nahka piti ainakin pääosan vedestä...
Olin aivan puhki poikki.. Mieli teki nakata reppu kenttään ja lyödä leiriksi. Hetken lepäilyn jälkeen lähdin hivuttautumaan kohti Anterinmukkaa.. Matkaahan ei ollut kuin vajaa 3km.. Nämä kolme kilometriä ottivat lujalle. Varsinkin sen vuoksi kun hetkeä ennen kämppää ohjauduin väärälle polku-uralle. tuli ylimääräiset 700 metriä lisämatkaa. Onneksi tarkkailin kompassia ja huomasin, että nyt menee väärään suuntaan.
Ilta yhdeksän aikoihin raahasin itseni kämpälle. Pudotin saman tien repun pykälästä ja vaelluskengät jaloista. Kuivat villasukat jalkoihin ja croksit lipokkaiksi. Tein termariveteen lämminkupin itseni vahvistukseksi. Kämpälle aiemmin tulleilta olin kuullut saunan olevan lämminnä. Lähdin välittömästi saunalle. Voi autuuden autuus. Istuin saunan lauteilla ja nautin. Väsytti aivan hillittömästi. Lihaksia kivisti. Tunsin olevani siinä rajassa kun ihminen on oikeasti aivan piipussa. mutta sauna kuositti väsynyttä ukkoa.. Hain saunan pesään lisää puita. Kävin joessa uimassa ja taas löylyyn.. Klo oli yli yhdentoista kun raahasin itseni ylös kämpälle. Keräsin levällään olevat varusteeni reppuun. Otin hätävarana olevasta pikkupullosta huikan brändyä. Sen jälkeen hiippailin kämpän ritsille.. Kämpässä oli hyvin tilaa. Siellä minun lisäkseni yöpyi kolme muuta kulkijaa.. Hetken annoin ajatuksen harhailla, mutta kohta väsymys vei voiton ja uni sai tulla.

Jartsan reissuselfie

Kuikkapään ja SaraPieran Muurivaaran välinen satula

Anterinmukka

Anterin sauna

Könkäänojalta Muorranmutkaan 03.09.-18

Yö meni hyvin. Muutaman kerran heräilin. Riippumatossa nukkuminen opetteluttaa. Tosi mukavahan riipparissa on nukkua, mutta asennon vaihto ei ole mikään läpihuuto.
Aamutoimet vie reissussakin oman aikansa. tavaroiden huolellinen pakkaaminen, aamupala ja noin ylipäätään koneen käynnistely. Ku  sain repun pakattua lähtövalmiiksi istahdin vielä nauttimaan maisemasta ja kupillisesta murukahvia. Eräoloissa murukahvi ajaa asiansa. En viitsi keitellä pannukahvia vaikka siinä olisikin oma tunnelmapläjäyksensä.
Ähersin rinkan selkään. Suunta kohti Suomukönkään tulipaikkaa. Reppuhan painoi aivan riittävästi, mutta minkäs sille voi. Tossuttelin polkua eteenpäin ja jonkun matkaa kuljettuani tuli vastaan reppuselkäinen pariskunta. Heidän reissunsa oli jo melkeimpäs loppumetreillä, minulla vasta alussa. Juteltiin hetki ja leppoisissa tunnelmissa oli mukava lähteä jatkamaan taivalta. Parin pysähdyksen taktiikalla tulin Suomukönkäälle. Reppu kentälle ja keitin tohisemaan.  Tauon ajaksi takki niskaan, ettei vilu vahingossa yllätä.
Ateria-aineksina:
-kuivattua hirvijauhelihaa
-kuivattua sipuli-perunaseosta
-sipulia
-lihaliemikuutio
-mausteita
Kuivat emmeet olin laittanut isosuiseen pakastepulloon turpoaan aamulla.
Annos valmistui reippaassa varttitunnissa ja maku oli reissuevääksi vallan tolkullinen. Maha tuli täyteen ja ruokasahaan tuo oli. Jaksoi reissata ja näläkä ei rassannut.
Siinä ruokatauolla istuskellessa näin kun toinenkin yksinvaeltaja tuli samaa reittiä. Juteltiin hetkonen. Hän oli savon suunnalta, Siilinjärvisiä.
Mukavahan siinä olisi ollut tulistella vaikka useampi päivä, mutta tällä kertaa oli toiset suunnitelmat.
Polku veti kohti Jyrkkävaaran kämppää . Tarkistin varan vuoksi perussuunnan kompassista. Taivalta oli kohtuullinen rupeama kuljettavana. Reitti oli selkeä ja polku-uria veti oikeaan suuntaan.
Muutaman kilometrin jälkeen tavoitin Siilinjärven miehen. hän oli keittänyt teet ja tarjosi minullekkin. Hetken matkaa reissattiinkin yhtämatkaa kun samaan suuntaan oltiin menossa. sitten taas mentiin omille poluillemme..
Iltapäivällä kun tulin Jyrkkävaaran kämpälle oli kaveri jo ehtinyt perille.
Jutusteltiin hetki. Kokkasin ilta-aterian ja sen päälle tunteroisen lepo.
En viitsinyt jäädä kämpälle vaan polku sai viedä eteenpäin. Reissasin iltakahdeksaan ja hieman ennen Harrijoen suuta Muorravaarakkajoen varrelta löytyi kiva leiripaikka.
Reppu kenttään ja riippari vireeseen... Vielä iltateet huiviin, vaimolle viesti puhelimella. (Soneralaisessa riitti vielä kenttää, Dnalla ei kenttää löytynyt). Riippari veti puoleensa ja väsyttikin aivan kohtuudella.
 Sisäänajossa olevat vaelluskengät olivat hiertäneet sen verran, että vasemman jalan kehräsluu pääsi kipeytymään.. Onneksi rauhottui, mutta toisinaan aina muistutti olemassaolostaan..  Ennen unosia kävin jokirannassa jalkojen pesulla. Jalkojen hoito on juttu jota ei kannata laiminlyödä.  Tässä vaiheessa olikin ukkeli kypsää kauraa. Uni tuli kuin lekalla lyöden. Heti kun sai ujutettua itsensä riippariin.

 

Könkäänojalla

Suomuköngäs

Suomukönkäällä taukoilemassa

Jyrkkävaara

Muorravaarakkajoen riipparileiri

Matkapäivä ja ensimmäinen retkipäivä 2.9.-18

Lauantai ilta meni hyvän ystäväni 50v syntymäpäivillä. Kivaa oli. Syötiin, hieman juotiin, saunottiin ja juteltiin. Alkuyöstä sitten hirvimajalle nukkumaan. Aamullan klo 7 ylös. Aamukahvit,siivous, varusteet pick-upin lavalle ja menoksi. Automatkaa olikin tiedossa noin 600km. Ensimmäinen pysähdys Kemin jälkeen huoltoasemalle tankkaamaan ja syömään. Sodankylässä vielä muonatäydennys. Nyt olikin seuraava osoite Raja-Joosepissa. Ajoin ensin lähelle tulliasemaa ja siitä tieuraa pitkin rajavyöhykkeen viertä

Könkäänojan tulipaikka Luttojoella

Riipparileiri

Luttojoen ylittävän riippusillan lähelle.Noin klo 19 aikaan sain lähdettyä autolta rinkka selässä taipaleelle.  Kiertämäojan kahluupaikka hieman haetti, mutta ylitys oli kohtuullisen helppo. Crocsit vain jalkaan ja kahluulle. Vesi oli suht matalalla joten ainut riesa oli kun joutui vaihtaan vaellusjalkineet lipokkaisiin...
Köpöttelin kohti suomunsuuta pitkin luttojokivarren polkuja.. maisemat oli kauniita ja polut helppoja kuljettavia. Yhdeksää käydessä tulin Könkäänojan tulipaikalle.Paikka oli kaunis ja leiriytymistä ajatellen mitä sopivin.  Viritin  riippumaton sääskiverkkoineen ja tarpiksi kutsutun 3x3m laavuvaatteen kahden sopivalla etäisyydellä olevan petäjän väliin.
Nuotion valossa iltapalaksi kaurapuuroa ja metvurstileipää. Palanpainikkeeksi vettä.
pimeässä sitten kömmin riippariin odottamaan unia.. Auringon silmä oli sammunut jo aikaa sitten, Sealakerin öögatkin lupsahtivat kiinni asentoon hyvinkin nopeasti..

Rönnin hirvimaja