Nyt tuli haastetta. Muorranmutkalta Anterinmukkaan 04.09.-18

Aamu 8 aikoihin heräsin sikeästä unesta. Kuuntelin kun sadepisarat naputti tarpin kankaaseen.. Harvemmimpas sitä syysvaellusta saa tehtyä ilman sadetta. En erityisemmin yllättynyt, jos en ilahtunutkaan. Tiedossa oli koko reissun kovin ponnistus. Ei mikään yli-inhimmillinen urakka, mutta kuitenkin ihan riittävän kova ponnistus.  Kohtuu pitkä taival jo sinällään. Kruunauksena tunturin ylitys.

Harrijoki

Tuntureita kohti

Pilvien yllä rinteessä

Aamupalaan en turhaa aikaa uhrannut . Pakastekuivattua jogurttimysiliä, leipää ja kuppi kahvia,
Kamat äkkiä reppuun, etteivät turhanpäite kastu. Perussuunnan tarkistus komppassiin ja menoksi.
Hetken käveltyäni tulin poroaidan veräjälle. siitä hetki vähän kosteammalla pohjalla. Suota, muttei mitenkään hillittömän märkää. Tulin hetken päästä muorranmutkan tulipaikan kohdalle. Muorravaarakkajoen yli meni kahdesta riusta tehty porraspuu... Suolta piti etsiä riittävän pitkä näre tukipuuksi, muuten olisi voinut ylitys muuttua uimareissuksi. Järkeilin, että vesi virtaa niin lujasti, että tukipuu pitää laittaa ylävirran puolelle ja rinkan latiovyö varan vuoksi auki(Olisi ikävää ja luultavasti vaarallistakin jos putoaa ja ei pääse painavasta rinkasta erilleen). Yksin vaeltaessa pakko tuumailla ennen tekemistä. Vahingon sattuessa apua ei ole tarjolla, siksipä vahinkoa kannattaa varoa.
Ylitys menikin ilman ihmeempää . Näre oli riittävän tukeva ja pitkä. Sai hyvin mentyä yli. rangat kestivät ja kengätkään eivät lipsahdelleet.
Pieni juomatauko tulipaikalla ja nyt piti jo vaihtaa kompassisuuntaa enemmän itää kohti. Lähdin etenemään Harrijoen vartta ylös tunturiin. Reitti itsessään oli varsin leppoista kulkea, mutta tihkusade alkoi kastelemaan varusteita, Ei pahasti, mutta kuitenkin jonkun verran. Sadevarusteita en vielä tässä vaiheessa halunnut laittaa päälle.
Joskus alkuiltapäivästä tulin liki mäntyrajaa. Suunta oli melko suoraa kohti Kuikkapään ja SaraPieran Muurivaaran välistä satulaa. Pidin tässä vaiheessa hieman pidemmän tauon. Reppu painoi ihan riittävästi ja olin sen verran väsyksissä, että tiesin lopputaipaleen olevan minun kuntoiselle kova ponnistus.
Komensin itseni liikkeelle. Etenin kohtuu säntillisesti noin 15-20min kerrallaan ja 5min tauko ja sitten taas eteenpäin.  Koivurajalle tullessa puuskutin jo aikalailla. Repun paino tuntui hartioilla ja selässä. Ylempänä rinne muuttui sateen kastelemaksi rakkakivikoksi. Päätin edetä mahdollisimman varovasti, ilman ylimääräistä riskinottoa. Katseella etsin reittiä. Ei ollut varaa kompurointiin.
Pikkuhilljaa edeten pääsin ylös satulaan. Ylösnousuhan ei vaadi kuin hullun sitkeyttä. Pilvet valuivat rinnettä alas ja kohta huomasin olevani rinteessä pilvimaton yläpuolella tai ainakin seassa.
Tarkistin taas kompassisuuntani ja lähdin eteenpäin. alastulorinteellä eteneminen osottautui juuri niin vaikeaksi kuin oletinkin. Otti polviin kun joutui suht jyrkässä rinteessä reppuselkäisenä etenemään.
Tässä tein oman reissuni typerimmän reitinvalintakämmin. Tiedän kokemuksesta, että saavutettua korkeuskäyrää ei kannata liian nopsaa luovuttaa ja tunturiselänne on aina helpompi vaeltaa mitä kurun pohja. Niin vain kuitenkin kävi, että rinne veti alas kuruun.. Väsyneenä ei järki ohjannut ja virheestä sai maksaa vaikeutuneena kulkemisena hankalassa maastossa.  Kirosin ensin hiljaa ja sitten oikeesti ääneen omaa typeryyttä.. Lopulta sin jukerrettua itseni alemmas, kurukin leveni ja pikkuhiljaa reitti helpottui. Kaarreojasta kahlasin suorilta yli. Vaelluskenkien varret riittivät juuri ja juuri. Hyvin rasvattu nahka piti ainakin pääosan vedestä...
Olin aivan puhki poikki.. Mieli teki nakata reppu kenttään ja lyödä leiriksi. Hetken lepäilyn jälkeen lähdin hivuttautumaan kohti Anterinmukkaa.. Matkaahan ei ollut kuin vajaa 3km.. Nämä kolme kilometriä ottivat lujalle. Varsinkin sen vuoksi kun hetkeä ennen kämppää ohjauduin väärälle polku-uralle. tuli ylimääräiset 700 metriä lisämatkaa. Onneksi tarkkailin kompassia ja huomasin, että nyt menee väärään suuntaan.
Ilta yhdeksän aikoihin raahasin itseni kämpälle. Pudotin saman tien repun pykälästä ja vaelluskengät jaloista. Kuivat villasukat jalkoihin ja croksit lipokkaiksi. Tein termariveteen lämminkupin itseni vahvistukseksi. Kämpälle aiemmin tulleilta olin kuullut saunan olevan lämminnä. Lähdin välittömästi saunalle. Voi autuuden autuus. Istuin saunan lauteilla ja nautin. Väsytti aivan hillittömästi. Lihaksia kivisti. Tunsin olevani siinä rajassa kun ihminen on oikeasti aivan piipussa. mutta sauna kuositti väsynyttä ukkoa.. Hain saunan pesään lisää puita. Kävin joessa uimassa ja taas löylyyn.. Klo oli yli yhdentoista kun raahasin itseni ylös kämpälle. Keräsin levällään olevat varusteeni reppuun. Otin hätävarana olevasta pikkupullosta huikan brändyä. Sen jälkeen hiippailin kämpän ritsille.. Kämpässä oli hyvin tilaa. Siellä minun lisäkseni yöpyi kolme muuta kulkijaa.. Hetken annoin ajatuksen harhailla, mutta kohta väsymys vei voiton ja uni sai tulla.

Jartsan reissuselfie

Kuikkapään ja SaraPieran Muurivaaran välinen satula

Anterinmukka

Anterin sauna