Aamulla Harrijärvellä lykkäsin varusteet rinkkaan..Jäljellä oli noin 16km taipaletta. Empäs ehtinyt kovinkaan pitkästi edetä kun vastaantuleva rajapartio pysähtyi jutulle. He tietysti jo virkatoimenaan tarkistivat, mikähän ukko tuokin. Leppoisia juteltiin. Rajamiehiltä sain hyvän vinkin. Olin ollut noin 3 päivää alueella jossa ei puhelimen kenttää ollut. Se sinällään ei ihmeemmin harmittanut, mutta mukavahan olisi vaimolle soittaa, kertoa ja kuulla kuulumiset.
Rajamiehillä oli varma tieto, joka myös todeksi osottautui. Sanoivat, että kun etenen kohti Raja-Jooseppia tulee vastaan Sodankylän ja Ivalon paliskuntien välinen poroaita. Siitä veräjältä noin 30m Raja-Jooseppiin päin on piste jossa puhelimen kentät löytyy... Sitä ennen ja sen jälkeen ne taas katoaa... Ja kappas perhanaa , Näin oli asia. kyseisessä pisteessä oli riittävät kentät ja vaimoikin vastasi kun soitin. Sain kerrottua omat kuulumiset ja kotopuolen asiatkin tulivat samalla kuulolle.
Siitä vaan taivalta jatkamaan..Taas totutusti 20min marssia ja 5min taukoa. Vastaan tuli pariskunta koiran kanssa. Hetki jutusteltiin. kertoivat olevansa paikallisia. Olivat ekaa kertaa näillä kulmilla.
Ruokapuoli meni tälläkertaa kuivalihan ja teekupposten merkeissä. Sain kaverilta retkievääksi poron seinäkuivaa tenkaleen. Siitä vuolin lastuja. joko sellaisenaan tai leivän päälle. Maistuva ja ruokaisa eväshän kuivaliha on. Ohuet siivut leivälle ja teekupponen kaveriksi. Oikein makoisa yhdistelmä...
Luttojoen riippusillalle tulin iltapäivällä. Rinkka samantien pick-upin lavalle ja keveämmät kengät jalkaan. Köröttelin pienen matkan päähän Raja-Joosepin asuntokentälle. Kävin katsomassa paikkaa ja samalla soitin Ivaloon tutuille. Kutsuivat saunaan ja lohisopalle. Sehän kyllä passasi oikeinkin hyvin.
Ivalosta lähdin jo alkuillasta ajamaan kohti etelää, mutta Sodankylää pidemmälle en jaksanut. Majoituin sinne. Seuraavana päivänä sitten etelään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti